Yleistä

LESTIJÄRVEN YMPÄRISTÖYHDISTYS RY

Historia

Lestijärven ympäristöyhdistys perustettiin 2005, jolloin VAPO oli käynnistänyt Teerinevan turpeennostoa koskevan YVA –selvityksen. Tuolloin Katsottiin, että rekisteröidyn yhdistyksen avulla voidaan parhaiten vaikuttaa VAPO:n ja viranomaisten päätöksentekoon. Perustava kokous pidettiin toukokuussa 2005. Vuoden vaihteessa 2006 VAPO keskeytti YVA –selvityksen. Ennen tätä oli Lestijärvellä kerätty laaja, yli 1000 nimen kansalaisadressi turpeen noston vastustamiseksi. Hanke haudattiin useiksi vuosiksi, jolloin myös ympäristöyhdistyksen toiminta hiljeni.  VAPO käynnisti YVA –selvityksen uudelleen vuonna 2012, jolloin Lestijärven ympäristöyhdistys herätettiin uudelleen henkiin. Elokuussa 2012 pidettiin sääntömääräinen vuosikokous, jossa yhdistykselle valittiin uusi hallitus ja hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2012.

Yhdistyksen tarkoitus

Lestijärven ympäristöyhdistyksen tarkoituksena on Lestijärven ja sen vaikutusalueen ympäristön suojelu ja virkistyskäytön edistäminen. Sen lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on toimia Lestijärven kunnan , paikallisten asukkaiden, mökkiläisten ja karavaanareiden keskinäisen yhteistoiminnan edistämiseksi sekä tehdä Lestijärveä tunnetuksi.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
–          antaa lausuntoja ja kannanottoja
–          tekee aloitteita
–          toteuttaa ja hallinnoi ympäristöä parantavia hankkeita
–          hoitaa tiedotustoimintaa
–          järjestää tapahtumia ja tapaamisia.

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.